Törnävän koulu
Koulussamme on n. 260 oppilasta, 16 opettajaa ja neljä avustajaa. Muuta vakituista henkilökuntaa on neljä.
Törnävän koulu sijaitsee nimensä mukaisesti Törnävän kaupunginosassa. Aivan koulumme vieressä on kulttuurihistoriallisesti arvokas Törnävän kartanon alue. Alueella sijaitsee mm. Seinäjoen museon rakennuksia.
Koulumme tilat on peruskorjattu 1997 moderneiksi ja tarkoituksenmukaisiksi. Vuoden 2009 aikana on peruskorjattu ns. puukoulu, jossa toimii 4 opettajaa. Puukoulun puolella on myös musiikkiluokka.
Vaikka koulualuettamme rajoittaa kahdelta sivulta vilkkaasti liikennöidyt Seinäjoelta etelään suuntautuvan liikenteen ulosmenotiet, on koulumme piha-alue viihtyisä. Se on ollut Nuoren Suomen ja Länsi-Suomen lääninhallituksen pilottiprojekti lähiliikuntapaikkarakentamisessa. Pihaan kannattaa käydä tutustumassa kauempaakin.




